Collabora Office 24.04:n ohje
Kaavoja voi syöttää monin eri tavoin: käyttämällä kuvakepainikkeita, kirjoittamalla näppäimistöltä tai molempien menetelmien yhdistelmänä.
Napsauta solua, johon haluat syöttää kaavan.
Click the Formula icon on the Formula Bar.
Näet nyt yhtäsuuruusmerkin valintaikkunan kaava-alueella ja voit alkaa syöttämään lauseketta.
Kun tarvittavat arvot on syötetty, paina Enteriä tai hyväksy OK:lla, jolloin tulos saadaan aktiiviseen soluun. Jos halut poistaa tekemäsi syötteen kaavakentästä, paina Esc-näppäintä tai napsauta Peruuta.
Arvot ja kaavat voidaan syöttää myös suoraan soluun, vaikka syöttökursoria ei näkyisikään. Valmiit kaavat alkavat aina yhtäsuuruusmerkillä.
Kaavan kirjoittamisen voi aloittaa myös numeronäppäimistön Plus- tai Miinus-näppäimellä. NumLock-tilan pitää olla "käytössä". Esimerkiksi näppäillään seuraavasti päättäen Enterillä:
+50-8
Tulos 42 näkyy solussa. Solussa on kaava =+50-8.
Kun muokataan viitteellistä kaavaa, viitteet ja niiden viittaamat solut korostetaan samalla värillä. Viitealueen kokoa ja asemaa voi muuttaa hiirellä ja samalla viitteet kaavassakin muuttuvat. Näytä viitteet värillisinä -ominaisuus voidaan poistaa käytöstä Collabora Office - AsetuksetTyökalut - Asetukset - Collabora Office Calc - Näytä -sivulla.
Jos kaavaa luotaessa syntyy virhe, virheilmoitus ilmestyy aktiiviseen soluun.